PUSON KYLÄTOIMIKUNTA

 

Toimintakertomus 2007


Kylän yhteiset tapahtumat

 

Toimintavuoden 2007 aikana kylätoimikunnan järjestämät tapahtumat:

 

·        Kylän yhteinen kevätkokous maaliskuussa.

·        Kuutamohiihto hiihdettiin Aavarannalta Laavusaareen maaliskuussa.

·        Huhtikuussa järjestettiin jo perinteeksi muodostuneen Aavarannan kevättapahtuman makkaranpaiston, mölkyn, ulkoilun, jutustelun ja kahvinjuonnin parissa Aavarannan laavulla.

·        Toukokuussa kunnostettiin Romppalan monitoimitalon ympäristöä talkoovoimin.

·        Toukokuun lopulla oli myös romunkeräys Romppalan monitoimitalolla.

·        Syyskuussa osallistuimme Varparannan kyläyhdistyksen organisoimiin satokekkereihin Varparannan leirikeskuksella.

·        Marraskuussa Romppalan monitoimitalolla järjestettiin Joulumyyjäiset ja kirpputori.

·        Joulukuussa järjestettiin puurojuhla yhteistyössä metsästysseuran ja Marttojen kanssa Romppalan monitoimitalolla.

·        Lisäksi muistettiin syyskesällä menehtynyttä kyläaktiivia Kaija Korhosta kylätoimikunnan adressilla.

 

 

Kylätoimikunnan kokoukset

 

Kylätoimikunta kokoontui toimintavuoden 2007 aikana tapahtumien lisäksi viisi kertaa.

 

Hallinto

 

Kylätoimikunnan kokoonpano toimintavuonna 2007

 

Puheenjohtaja ja taloudenhoitaja Hanna Myyry

Sihteeri ja kotisivuvastaava Jaana Keränen

Jäsenet: Annina Kiiskinen, Seppo Kukkonen, Anu Laakkonen, Toini Nuutinen ja Suvi Romppanen.

 

 

 

Kontiolahdella 13.2.2008

 

 

 

 

Hanna Myyry                                             Jaana Keränen

puheenjohtaja                                            sihteeri

 

 

Kevätkokous on hyväksynyt toimintakertomuksen 13.2.2007